Ajatustyökin voi kuormittaa
Aivojen tiedonkäsittelykyvyn ylikuormittuminen voi johtaa stressiin ja uupumuksen kaltaisiin oireisiin. Kognitiivista suorituskykyä kannattaa suojella sekä työpäivän aikana että vapaa-ajalla.
aivojen painekattila
Entistä useampi työ vaatii hyvää tiedonkäsittelykykyä. Ajatustyö edellyttää muun muassa tarkkaavaisuutta, kokonaisuuksien hahmottamista, useiden keskeneräisten asioiden muistamista ja ongelmanratkaisukykyä.
Työtä tehdään myös entistä monimutkaisemmassa teknologiaympäristössä, jossa tiedon määrä sekä erilaisten informaatiotyökalujen ja -kanavien käyttö on vain lisääntymään päin – etenkin etätyön yleistyessä.
Aivojen tiedonkäsittelykapasiteetin ylikuormitus voi aiheuttaa esimerkiksi
- stressituntemuksia,
- muisti- ja keskittymisvaikeuksia,
- väsymystä ja uniongelmia sekä
- mielialaoireita, kuten ärtyneisyyttä ja ahdistusta.
Vahvista aivojasi
Aivotutkimukset osoittavat, että fyysinen aktiivisuus on tärkeintä mitä voimme tehdä aivoillemme. Liikkuminen muun muassa:
- Vilkastuttaa verenkiertoa, jolloin aivot saavat enemmän happea ja ravinteita käytettäväkseen. Istumisen tauottaminen auttaa pitämään aivot vireänä myös työpäivän aikana.
- Vauhdittaa uusien aivosolujen muodostumista.
- Tehostaa tiedonkäsittelykykyä, kuten tarkkaavaisuutta ja muistia sekä toiminnanohjausta.
- Virkistää ja palauttaa – etenkin luonnossa liikkuminen tehostaa liikunnan elvyttäviä vaikutuksia.
- Parantaa stressinsietoa ja kohottaa mielialaa.
- Parantaa unta ja edistää palautumista.
- Ennaltaehkäisee tiedonkäsittelykyvyn heikkenemiseltä ja muistisairauksilta.
Aivot kaipaavat välillä breikkiä
Aivojen toimintaa tehostavaa, virkistävää sekä palauttavaa liikuntaa kannattaa lisätä myös työpäiviin. Työyhteisön kanssa voi yhdessä pohtia, minkälaisiin työtehtäviin liikettä voisi lisätä, mikä auttaisi tauottamaan työtä aktiivisemmin ja milloin olisi esimerkiksi sopiva väli katkaista ajatustyö pienellä happihyppelyllä.
Ja jos tuntuu, ettei ideoita synny sisätiloissa, suunnatkaa yhdessä ulos ideoimaan. Tutkimusten mukaan kävely luonnossa vaikuttaa myönteisesti luovaan ajatteluun ja uusien ideoiden syntymiseen.
Aivojumppa taltuttaa aivojumin
- Aivosi ja kehosi kiittävät aktiivisesta tauosta.
- Lyhytkin harjoitus lisää luovuutta, keskittymiskykyä ja oppimista.
- Aivosi rakastavat unta ja liikuntaa.
Kristo Salminen antaa oheiselle videolla vinkit helppoon aivojumppaan. Uskallatko kokeilla?