Työkalu

Jenni Honkimaan tarina -videot

Videolla Jenni Honkimaa kertoo, miten masennusdiagnoosi muutti hänen elämänsä suuntaa ja miten sairauteen suhtauduttiin työyhteisössä.

Mielen hyvinvointi Video Yksilö
Kuvassa on nuori nainen, joka seisoo kaiteeseen nojaten. kaupunkimaisemassa.

Mistä on kyse

Jenni Honkimaalle masennusdiagnoosi oli yllätys. Videolla Jenni kertoo, miten diagnoosi muutti hänen elämänsä suuntaa.

Honkimaa huomasi, ettei työ sujunut kuten ennen. Unohtelu, aivosumu ja alakulo veivät Jennin työterveyden vastaanotolle, mistä mukaan tarttui masennusdiagnoosi. Diagnoosi tuli Jennille yllätyksenä, sillä hänen mielikuvansa masentuneesta ihmisestä oli aivan toisenlainen kuin se, millaiseksi hän itsensä koki.

Tarinansa ensimmäisessä osassa Jenni kertoo, miten masennus alkoi näkyä työssä muun muassa keskittymiskyvyn heikkenemisenä. Lisäksi Jenni kertoo, miltä diagnoosin saaminen lopulta tuntui.

Tarinansa toisessa osassa Jenni Honkimaa kertoo, millaista apua hän masennukseensa sai ja miten sairauteen suhtauduttiin työyhteisössä työkavereiden ja esihenkilön toimesta. Lisäksi Jenni kertoo, miten rakas tanssiharrastus on auttanut häntä masennuksesta toipumisessa.

Lisätietoja

Videoita voi vapaasti hyödyntää ei-kaupallisissa tarkoituksissa.

Mikäli tarvitset käyttöösi alkuperäisen videotiedoston, ota yhteyttä Liikkuvan aikuisen viestintään anna.suutari@jamk.fi.

Honkimaan tarina on esitetty osana Liikkuvan aikuisen Etukeno-verkkotapahtumaa Johda pää edellä – satsaan mielen työkykyyn. Katso jakson tallenne.

Jenni Honkimaan tarina osa 1

Oho! Tämä video ei näy, koska olet kieltänyt markkinointievästeiden käytön. Nähdäksesi videon, käy hyväksymässä markkinointievästeet.

Jenni Honkimaan tarina osa 2

Oho! Tämä video ei näy, koska olet kieltänyt markkinointievästeiden käytön. Nähdäksesi videon, käy hyväksymässä markkinointievästeet.